Korpiklaanin LP Jahti- Lillille MÄAJ 2

Korpiklaanin LP Jahti- Lillin isäntä kertoo:

Huomenta. Olin eilen Lillin kanssa kahen viikon kokeessa hyvinkäällä. Perjantaina saan tulokset mutta veikkaan kakkosta. Eka erä meni hyvin, lilli haki joten kuten mutta sai peuran ylös ja ajoi  suunnilleen 94min ennen kun saatiin pois kesken ajon. Toinen etutassu oli vähän auki mutta jatkettiin. Keli oli -7 mutta kova tuuli. Tokan erän irtilasku paikalla oli tuoreet fasaanin jälen ja ne kiinnosti Lilliä kovasti.

Ensimmäisen Lillin ajokokeen palautumistreenin päätteeksi puolen tunnin ajon jälkeen kauris nurin.
Ensimmäisen Lillin ajokokeen palautumistreenin päätteeksi puolen tunnin ajon jälkeen kauris nurin.

Kolmesti ainakin jouduin komentamaan Lilliä pois linnun jäliltä ja en tiiä möksähtikö Lilli siitä mulle mutta ei halunnut enään lähteä hakemaan. Tassujakin aristeli. Puoltuntia katseltiin ja kysyttiin ylituomarilta mitä kannattaa tehä. Yt neuvo ettei luovuta että saa tuloksen kun eka erä oli hyvä. Siirryttiin vähä ja annoin Lillille leipäpalan niin lähti reippaammin etsimään ja löytyikin joku makuu ja öiset jäljet, mutta haku aika loppui ja otettiin koira kiinni.

Kokemusta rikkaampana taas 😉 ekan erän ajoon ei tullu hukkia kun kysyin tuomarilta mutta en kyllä nähnyt maastokorttia. Veikkaan tokan erän haluttomuudeksi kolmen kombinaation, eli kielsin monta kertaa linnun jälelle menoa, tassuja aristi sekä kokemattomuus ohjaajalle eli mulla. Riistaa alueella oli kyllä.

Tulos MÄAJ 2 58,33 pistettä

Korpiklaanin LP Jahti-Lillin ajosta kettu nurin

Lillin ajosta ammuttiin kettu.

Korpiklaanin LP Jahti- Lillin isäntä kertoo. Pari päivää sitten lähettiin aamulla työkaverin maille kaurista jahtaamaan. Mentiin pellolle missä usein kauriita, laskin lillin hakemaan ja ei kauaakaan niin alkoi hänttä huiskaamaan. Nyt ei saanut elukkaa ylös ja kututtiin takas luokse. Siirryttiin vähän ja lili uudestaan irti. Häntä huiskaten liikkeelle ja heti kun selvitti pellon puolen ja meni metsän puolelle niin pari herättely kiljahdusta ja ajo päälle. Ei nähty eläintä mutta melko varmasti oli jänis. Ajoa max puol tuntia ja tien ylityksissä vähän kesti mutta jatkoi ja sai elukan uudestaan ylös. Puolen tunnin jälkeen hukkasi avokalliolle missä on teiden risteys. Palasi omia jälkiä ekaan tien ylitykseen ja sieltä kiinni. Ajettava elukka meni naapurin puolelle niin ei viititty viedä takasin hukalle. Vietiin uuteen paikkaan ja laskettiin hakemaan. Teki heti ison hakulenkin vuoren rinteillä muttei saanut elukkaa ylös. Kun Lilli tuli luokse niin ohjattiin pellon toisella puolella olevan mäen/vuoren päälle ja melkein samoin tein Lilli lähti häntä huiskaten painamaan jollain jälellä.

KK- mäyräkoira Korpiklaanin LP Jahti-Lillin ajosta kettu nurin

Ensin reilu 100m takajälkeen kunnes huomasi itse sen sitten luultiin että tulee meidän luokse ja meinattiin että otetaan kiinni mutta menikin ohi ja muutaman minuutin päästä kuului muutama herättely kiljahdus ja täys ajo päälle. Ajo kulki hyvin ja kuului vuorien takaakin pisimmillään 900m päästä. Valmistauduttiin kauriin ampumiseen. Mutta alkoi pyörittää vuorien ympäri ja todella isoa lenkkiä. Sitten työkaveri meni passiin jo kerran kuletulle uralle ja ajo suuntautuikin sinne ja kaato n. 45min kohalla. Ajo ei katkennut yli viideksi minuutiksi kertaakaan ja Lilli tuli kaadolle minuutissa.

Korpiklaanin LP pentueelle on ajoon ammuttu peuroja ja kauriita.

pepen_eka_peura

Korpiklaanin LP Jahti-Pepelle ammuttiin peura hienon ajon päätteeksi. Pepe on ajellut hyvin ja pysyy kevyesti toista tuntia peuran perässä.

 

Vihtorin_eka_kauris vihtorin_toka_kauris

Korpiklaanin LP Jahti-Vihtorille ammuttiin kaksi kaurista saman päivän aikana.

 

lillin_eka_kauris Lillin_toka_kauris

Korpiklaanin LP Jahti-Lillille on ensimmäisen peuran jälkeen päästy ampumaan vielä kaksi kaurista.

Kk- mäyräkoira Korpiklaanin LR Leolle kaksi peuran vasaa nurin

Leon laaja haku tuotti taas tulosta.

4.10.2014

Korpiklaanin LR Leo otti molemmat vasat tapansa mukaisesti muutaman sadan metrin päästä ylös. Koiran isäntä ampui itse molemmat vasat. Eikä olleet ensimmäiset peurat, mitä isäntä on Leolle itse ampunut. Eikä varmaan viimeiset.

Korpiklaanin LR Leo ja toinen päivän vasoista.

 

Kk- mäyräkoira Korpiklaanin Jahti- Lillin uutisia.

Lillillä reilun tunnin mittainen kaurisajo ja ojan sekä tien ylityksiä.

Isäntä Jussi kertoo: Terve. Pidin Lillille reenit viikon tauon jälkeen taas. Ja hyvin oli intoa. Haku oli mun mielestä vähän erilaista. Lilli lähti hakemaan ja meni heti yli sadan metrin päähän ja parissa kohtaa pyöritti paikoillaan niin kun siinä olis jäniksen tai jonkun muun elukan jälki. Lilli ei sahannu missään vaiheessa vaan kiersi isoa kehää (100m) päässä. Ei kuitenkaan saatu eläintä ylös. Jotain Lilli haukkui ison ojan rannassa ja meni yli kaksi kertaa mut en nähny eläintä enkä edes kuullutkaan.

Kk- mäyräkoira Korpiklaanin Jahti- Lilli
Korpiklaanin Jahti- Lilli ja pk- mäyräkoira Maija

Sitten siirryttiin viime viikkoselle kauris apajalle. Laskin Lillin hakemaan ja heti löytyi jälki ja 5min päästä ajo päälle. Nyt tuli lenkkiä ja tien sekä ojan ylityksiä. 6 kertaa ylitti sellasia hiekkateitä ja seittemänneltä tienylitykseltä mikä ois ollu asfalttitie sain koiran kiinni. Kiinniotto vaiheessa Lilli ajoi kaurista viistosti tietä kohti ja 100m päästä tiestä vihelsin pillillä Lillin suoraan tietä kohti. Oli varmaan aika paljon kaurista jälessä ääntä tuli vähän vähemmän.

Kun Lilli tuli tielle niin yritti lähtä hakemaan uuestaan mutta sain komentamalla Lillin kiinni mutta intoa tuntui vielä olevan jatkamiselle. Yritin Lilliä kiinni taas puolen tunnin kohdalla mutta en kerenny tien ylityksistä ottamaan kiinni. Ajon alettua ajoa tuli 70min ja kaksi kertaa ajo katkesi. Ekalla kertaa kuudennen tien ylityksen jälkeen ja oli hiljaa 2min ja tokalla hukalla 6min hiljaa ennen kuin alkoi ajo uudestaan eli äänen kanssa ajettiin 62min ja matkaa tuli 6,5km. Ojan ylityksiä tuli 8 ja ainakin kolmessa on joutunu uimaan yli. Että taas tuli viikon lepotauko Lillille.

Tämä oli nyt toinen kerta, kun Lilli ajoi yli tunnin. Kaatoja ei ole vielä tullut. Lilli on ajanut kauriin lisäksi jänistä, kolme kertaa kettua ja kerran supia. Supiajo päätyi kiven alle. Supi karkasi, kun Lilliä ja perheen toista koiraa otettiin kiven alta pois.

Syksyllä tapahtunutta

Koekausi ja MÄAJ SM 2014 on ohi

Koekausi ei Lotan kanssa sujunut niin kuin ajateltiin. PM-kokeista ja Idän lohkosta tuli molemista MÄAJ0. Ei ole erityistä selitystä. Lotta ei saanut ajoja aikaiseksi. Treeneissä on ajoja saatu, mutta kokeissa ei. Lotalla oli vaikeuksia saada sulalla kelillä jänis liikenteeseen, kun jänis tiukasti makaa paikallaan. Eilen iltapäivällä olin Lotan kanssa ensimmäsitä kertaa lumikelillä metsässä ja ylösotto kesti alle 10 min. Näin, kun jänis irtosi makuulta ja koira pääsi hyvin jäljille minuutin perässä. Ajo eteni suoraan kylän päätielle, jossa oli paljonajo koiran ja toisen jäniksen jälkiä. Autoliikennettä oli sen verran , että otin Lotan kiinni  20 minuutin hukan selvittelyn jälkeen. Hyvin Lotta pelasi, vaikka oli Lotalle ensilumet=> ei ollut ensilumen löysyyttä havaittavissa.

Justiinalla oli lyhyet jänisajot ja hukka tuli myös kylän päätielle. Justiina osaa ajaa pikkusorkkaa paremmin kuin jänistä ja tiehukan selvittelyä pitää vielä harjoitella. Eilen löytyi kolmet eri jäniksen jäljet. Lotalle, Justiinalle ja Bessille. Bessi ei niistä kyllä vielä välittänyt mitään. Saas nähdä kiinnostaako joskus myöhemmin.

Itsenäisyyspäiväviikonloppuna on tiedossa ainakin kettujahtia ajavilla mäyräkoirilla. Tähän hommaan sopii erinomaisesti myös luolakoirat. Tämä kettujahti järjestetään Kerisalon saaressa, jossa kettuja on runsaasti Keski- Savon  kanakoirakerhon harjoitusalueella. Alueelle istutetut fasaanit vetävät pienpetoja puoleensa.