KVA-A Omituisen Otuksen Lotta

KVA-A Omituisen Otuksen Lotta

Lotta Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä.

KVA-A Omituisen Otuksen Lotta on syntynyt 20.05.2011 ja painaa työkunnossa 10.5- 11.0 kg. Lotta siirtyi autuaammille metsästysmaille syyskuussa 2023.

Lotta on luonteeltaan  rohkea eikä haasta turhaan riitaa muiden koirien kanssa. Kunnioittaa vanhimpia koiria, mutta ei alistu itseään muutamaa vuotta vanhemmille. Lotta ei riitoja aloita, mutta osaa lopettaa ne niin ettei kahina etene puremiseen asti. Lotta on perinyt koiralauman päällikön paikan vanhalta Adalmiinalta.

Karva on hiukan liian pehmeä ja runsas. Jalkojen nyppiminen teettää töitä, jotta lunta ei kerääntyisi jalkoihin liikaa.

Runko on pitkä, kulmaukset hyvät ja rinta ikäisekseen hyvin kehittynyt. Lottahan on isokokoinen, mutta eihän täydellistä koiraa ei olekaan. Mahdollisissa tulevissa urosvalinnoissa pitää sitten uroksen kokoon kiinnittää huomiota.

Lotta on kennelimme kantanarttu, vaikka mäyräkoiranarttuja on Korpiklaanissa ollut ennen Lottaa useitakin. Lotta oli kuitenkin ensimmäinen mäyräkoira, josta saimme itsellemme jalostus käyttöön kelpaavia narttuja.

Ajoharjoittelu

Kylmän maan haku ei ole vielä syksyllä 2011 riittävän laajaa, mutta riistan haistessa Lotta kyllä irtoaa. Ensimmäinen ajo 6 kk:n ikäisenä oli kauriilla lyhyt, mutta laadukas.

Ilmavainulla ajo oli vauhdikasta ja ääntä tuli vain silloin kuin pitääkin, mikä nuorelle koiralle ei ole tyypillistä. Syksyllä 2011 Lotta ajoi kauriin lisäksi peuraa ja jänistä. Nyt Lottaa treenataan pääsääntöisesti kotimaisemien harvoilla jäniksillä ja syksyllä 2012 katsotaan mistä ”Porin piru” on oikein tehty.

Ensimmäinen ajokoe on suunniteltu 2012 marraskuulle Hailuotoon.

Ajava mäyräkoira KVA-A O.O. Lotta

Alku syksystä 2012 ajava mäyräkoira Lotta ehti osoittaa rehelliset ajotaipumuksensa. Herättely on sopivan niukkaa, hukalla ei haukuta ja noin 15 min vanhalle jäljelle Lotta ei pääsääntöisesti anna ääntä. Jänistä ja kaurista on parhaimmillaan ajettu reilu 50 min. Kylmän maan hakua pitää vielä reilusti parantaa ja Lotan hakuetäisyys on nyt keskimäärin 60- 120 metriä. Hakulenkkien pituus on 10- 20 min.

2015 muutimme Länsi- Suomeen ja paremmille peura maille. Lotan haku laajeni iän myötä ja parhaat ylösotot Suodenniemellä oli yli 0500 m etäisyydeltä.

Lotan ajovideot
2 Videos

Näyttelyt

Ikaalisten näyttely 18.08.2012

5 kk vilkas jun narttu. Hyvän tyyppinen pää ja ilme. Silmät ja korvat ok. Korrekti purenta. Hyvät hampaat. Hyvä luusto ja selkä. Riittävästi kehittynyt ikäisekseen. Kulmaukset ok. Liikkuu hyvin ja esitetään hyvin.

JUN/ ERI

10.11.2012 Jyväskylä

18- kuukautta. Erittäin hyvä pää. Oikeat korvat ja suu. Oikean muotoinen pää. Vahva niska ja ylälinja. Erinomainen runko (body) ikäisekseen. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Turkki olisi pitänyt trimmata ennen näyttelyä. Mukava luonne.

KÄY ERI 2

Ajokokeet

Vain ajetut ykköset

Urjala 16.09.2012 MÄAJ 1 60.83 pistettä

Ryhmätuomari: Sulo Kankaanpää

1. Erä

Haun tehokkuus 5, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 8, haukun muut ominaisuudet 4, ajovarmuus 6, etenevyys ja yht. ajettavaan 4, yhteistyökyky 3, metsästysinto 6, ajominuutit 73, ajoeläin peura.

2. Erä

Haun tehokkuus 2, yhteystyökyky 3, metsästysinto 4, ajominuutit —

Kuopio 07.09.2013 2 viikon koe MÄAJ 1 86.00

Ryhmätuomari: Mikko Lappalainen

1. Erä hakuminuutit 30

Haun tehokkuus -, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 7, haukun muut ominaisuudet 3, ajovarmuus 7, etenevyys ja yht. ajettavaan 3, yhteistyökyky 4, metsästysinto 10, ajominuutit 60, ajoeläin jänis.

2. Erä hakuminuutit 133

Haun tehokkuus 7, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 7, haukun muut ominaisuudet 4, ajovarmuus 9, etenevyys ja yht. ajettavaan 4, yhteistyökyky 4, metsästysinto 10, ajominuutit 30, ajoeläin jänis.

Hollola 26.10.2013 Idän lohkon SM- valintakoe MÄAJ 1 62.72 pistettä. Sijoitus 5/7

Ryhmätuomari: Orvokki Torssonen

1. Erä hakuminuutit 16

Haun tehokkuus 3, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 5, haukun muut ominaisuudet 4, ajovarmuus 4, etenevyys ja yht. ajettavaan 3, yhteistyökyky 2, metsästysinto 4, ajominuutit 32, ajoeläin jänis.

2. Erä hakuminuutit 2

Haun tehokkuus 5, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 6, haukun muut ominaisuudet 4, ajovarmuus 6, etenevyys ja yht. ajettavaan 2, yhteistyökyky 3, metsästysinto 6, ajominuutit 51. Ajoeläin peura

Pentueet

Lotta on saanut Mäyräkoiraliiton pronssisen käyttöjalostuspalkinnon. 

Korpiklaanin LP- pentue

Lotan ensimmäinen pentue syntyi 04.03.2014. Isänä KVA- A Pargos Pavarotti.Pentueeseen syntyi 4 urosta ja kolme narttua. Kokeissa on käynyt Korpiklaanin Jahti-Lilli, jonka paras tulos on ajovalio. Lillille on myös syntynyt pentue vuonna 2018 ja 2020

Korpiklaanin LP Jahti-Alma jäi vuonna 2015 peuran ajossa auton alle ja menehtyi.

Kennel Korpiklaanin LP- pentue
Korpiklaanin LJ- pentue

Toinen pentue eli LJ pentue syntyi 13.10.2015. Isänä KVA-L KVA-V Alajoen Jurmu. Pentueeseen syntyi kolme urosta ja yksi narttu. Kokeissa on käynyt Korpiklaanin LJ Wertti Tuulispää, joka ajovalio ja on myös kilpaillut SM- kokeessa vuonna 2021.

Kennel Korpiklaanin LJ- pentue
Korpiklaanin LM- pentue

Kolmas pentue eli LM- pentue syntyi 19.02.2018. Isänä oli KVA-L KVA-M Arek von der Meerfelde. Pentueeseen syntyi viisi urosta ja kolme narttua. Ajokokeissa on käynyt toistaiseksi Korpiklaanin LM Tervaskanto (MÄAJ ajovalio) sekä LM Sudenmarja parhaana tuloksena MÄAJ-3. Sudenmarjalla luolapuolelta LUTB ja LUME1. LM Sudenmarja jäi itselle.

Kennel Korpiklaanin LM- pentue
Korpiklaanin LN- pentue

Neljäs pentue eli LN- pentue syntyi 10.04.2019. Isänä oli KVA-A M-13 Nippe. Pentueeseen syntyi yksi uros ja yksi narttu. Yksi pentu menehtyi synnytyksessä juuttuen synnytyskanavaan. LN Tähtisaaga jäi itselle.

Saaga poistettiin jalostus- ja metsästyskäytöstä Saagan ensimmäisen pentueen jälkeen selkävaivojen takia ja Saaga siirtyi seurakoiraksi.

Kennel Korpiklaanin LN- pentue
Kennel Korpiklaanin
Eväste käytäntö

Tämä sivusto käyttää evästeitä, jotta voimme antaa sinulle parhaimman käyttäjäkokemuksen. Eväste tiedot on tallennettu selaimeesi. Evästeet mm. tunnistavat sinut, kun palaat sivustolle ja auttavat meitä ymmärtämään, mitä sivuston osat ovat sinun mielestä mielenkiintoisimmat