eli Siru on syntynyt 19.02.2018
Siru Kenneliiton jalostus järjestelmässä
Siru on luonteeltaan rohkea, äärimmäisen rauhallinen ja sosiaalinen. Siru sietää jonkin verran nuorempien koirien nokittelua ja osaa itse olla nöyrä vanhempien koirien edessä. Nuorena koirana Sirua on käytetty erilaisissa uusissa paikoissa ja on rohkeasti mennyt tutustumaan uusiin asioihin.
Korpiklaanin LM Sudenmarja on emän puolelta ajava mäyräkoira (KVA-A Omituisen Otuksen Lotta) ja isänsä puolelta luolakoira (KVA- L LVA-M Arek vom Meerfelde). Tästä Lotan omalle sivulle,
Sirun kanssa on ensin harjoiteltu ensimmäisen syksy vain peuran ja kauriin ajoa. Jokunen rusakkokin on eteen sattunut, mutta meillä on niin paljon teitä, että ei Siru ole kovin pitkään rusakon perässä pysynyt.
LM- pentueen kaikki pennut ovat vähintään seuranneet jäniksen, peuran tai kauriin jälkeä viimeistään 5 kk:n ikäisenä. Muutamalla pennulla ovat ensimmäiset peuran ajot saatu alle 6 kk:n ikää ml. Siru.
Siru antaa ensimmäisen kerran ajohaukkua.
Siru on alla olevassa videossa (Sirun ekat äänet peuralle) kolmatta kertaa peuran tai rusakon jäljellä. Siru on videon kuvaushetkellä juuri täyttänyt 5 kk:tta. Aikaisemmilla kerroilla ei ole tullut ääntä ja nyt tulee hiukan ääntä.
Video on kuvattu noin 300 metrin päässä meidän silloisesta koti torpasta Punkalaitumella.
Korpiklaanin you tube kanavalle tästä
Listan ensimmäisenä olevasta videosta kolmen viikon päästä ilmat viileni sen verran, että peuroja oli paljon liikenteessä. Listassa toisena oleva video oli kuvattu kahtena eri iltana. Korpiklaanin LM Sudenmarjan vähäiset treenikerrat huomioiden, mahtavasti oli pentu hoksannut ajohomman. Meillä oli alueella erittäin paljon peuroja. Peurat käyttivät jatkuvasti samoja kulkureittejä eli peuranpolkuja. Näillä poluilla peuran hajun seuraaminen on hankalaa varsinkin nuorelle koiralle.
Peuran ja kauriin ajotaidon sekä sitkeyden kehittyminen
Kaudella 2018-2019 noin 7 kk ikäisenä Sirun pisin peuran ajo on ollut 3,8 km. Sirua on hiukan käytetty myös jahdissa. Olen käyttänyt Sirua paikoissa, joissa on runsaasti peuroja, jolloin peura on löytynyt kohtuullisen pian ajettavaksi. Sirun kanssa ei siis ole kävelty, vaikka seurue jahdeissa on oltu. Sirun sisaruksille on alle 7 kk ikäisenä saatu ensimmäiset peurat nurin.
Kaudella 2018- 2019 10 kk ikäisenä Sirun pisin yhtäjaksoinen peuran ajo on ollut 8,5 km keskinopeudella 10,5 km/h. Ajo päättyi hukkaan, kun peura meni maatalon pihapiiriin. Sirun ajonopeus on kova ja antaa siten tasoitusta hitaammille ajureille, kun mitataan ajominuutteja.
Kaudella 2019- 2020 Sirun ajot pidentyivät niin, että pisin ajo oli noin 11 km. Sirun ajaa ilmasta ja keskinopeus ajossa on ollut 8- 10 km/ h.
Vielä ei 2019-2020 kaudella olisi Sirulla taito ja sitkeys riittänyt MÄAJ1 tulokseen mäyräkoirien ajokokeesta, joten kokeisiin ei vielä menty. Suunnitelmissa on, että kaudella 2020- 2021 Sirun kanssa MÄAJ kokeeseen startataan.

Ensimmäinen peura nurin. Sirulla oli kova ajonopeus ja peurat tulee yleensä lujaa passiin. Niin tämäkin, mutta matkan teko loppui.

Sirulta ammuttiin kaksi peuraa samasta ajosta. Toinen jäi haavakoksi. Sirun emän Lotan kanssa löytyi haavakko.

Ammuin ensimmäisen peuran oman koiran ajosta ja Sirun ajoon. Yllättävää kyllä, minun ei tarvinnut ampua juoksuun.

Juoksuun ammuttu

Porin Lemlahdessa vierasjahdissa

Jäljestin Sirulla 600 metriä haavakkoa. Haavakko ammuttiin Sirun siskon Korpiklaanin LM Tähtisaagan ajosta.

Ensimmäisellä laukauksella jäi haavakoksi ja peura pysähtyi seisontahaukkuun, josta Marko sen ampui.

Kyttäyksessä tulleen haavakon jäljestys. Tilaus työ. Ei itse ampuma.
Tuomari Bo Paulsson, Ruotsi
Erittäin hyvä kokonaisuus. Vielä kevyt ja ilmava narttu. Feminiininen pää. Tummat silmät. Hieman kapea alaleuka. Erinomainen niska. Kaunis ylälinja. Lyhyt rintakori (lienee rintakehä). Jyrkkä olkapää. Sopusointuisesti kulmautunut takaa. Karkea hyvä turkki. Hyvät liikkeet.
JUN EH
Ei tulekaan, koska Sirulta irtosi kaksi etuhammasta alhaalta 2021 helmikuussa mäyräjahdissa. Emme käyneet lääkärissä hakemassa paperia ko. metsästysonnettomuudesta. Siru ei tule saamaan käyttövalion arvoa, koska ei saa toista näyttelytulosta, koska etuhampaita puuttuu.
Erä 1
Hakuminuutit 10
Ajominuutit 36
Haun tehokkuus 7
Yöjälkityöskentely 4
Haukun kuuluvuus 3
Haukun muut ominaisuudet 5
Ajovarmuus 5
Etenevyys, yht ajett. 3
Yhteistyökyky 3
Metsästysinto 6
Erä 2
Hakuminuutit 107
Ajominuutit 0
Haun tehokkuus 2
Yöjälkityöskentely 0
Haukun kuuluvuus 0
Haukun muut ominaisuudet. 0
Ajovarmuus 0
Etenevyys, yht ajett. 0
Yhteistyökyky 3
Metsästysinto 3
Ohjaaja luopui eli keskeytin kokeen 2. erässä.
Sirun syksyn fyysisen kunnon treenaus jäi vähälle, koska syksyllä Siru astutettiin, mutta jäi tyhjäksi. Kokeessa Sirulla loppui kunto ja kroppa alkoi jäätyä. Myös Sirun varustus (liivit) olivat keli huomioiden väärä.
Erä 1
Hakuminuutit 7
Ajominuutit 30
Haun tehokkuus 6
Yöjälkityöskentely 3
Haukun kuuluvuus 6
Haukun muut ominaisuudet 3
Ajovarmuus 2
Etenevyys, yht ajett. 2
Yhteistyökyky 3
Metsästysinto 6
Erä 2
Hakuminuutit 12
Ajominuutit 34
Haun tehokkuus 5
Yöjälkityöskentely 2
Haukun kuuluvuus 5
Haukun muut ominaisuudet. 3
Ajovarmuus 2
Etenevyys, yht ajett. 2
Yhteistyökyky 3
Metsästysinto 4
Ajoeläin peura
MÄAJ 3 49,83
Karkean kelin takia Sirulla oli tossut etu- ja takajaloissa. Tossut teipataan tiukasti jalkoihin, joka haittaa verenkiertoa. Vaikka erien välillä oli tauko, niin se ei riittänyt, vaan Siru jaksaminen hiipui, kun Sirulla oli (tauko ml.) ollut tossut jalassa 3,5 tuntia.
Siru oli ennen tätä koetta ollut riistan kanssa pesässä puolen kymmentä kertaa, joten kokemusta ei ole kovin paljon kertynyt, vaan nyt toimittiin perintötekijöiden voimalla.
Koepesänä oli keskivaikea maaluolasto jossa 6 kulkuaukkoa ja laajuutta 15x35m, luolaston mitattu syvyys 0,6-1,7m. Koira lasketaan luolaan tuomarin luvalla klo. 10.50, koira hakee 7min ja löytää riistan. Koira painostaa riistaa haukkuen. Koira ja riista siirtyy luolastossa joitakin kertoja, koira tulee n.65min kohdalla käymään pihalla luolastosta palaten kuitenkin välittömästi työskentelemään, tämän jälkeen koira saa painostettua riistan umpiperään ja pidettyä riistan paikallaan kokeen loppuun asti. Ajan tultua täyteen luolasto avataan tuomarin luvalla ja koiran edestä saadaan saaliiksi supikoira. Tulos annettu klo 13.30
Tuomarina Pasi Sillanpää
Pentueen isänä oli KVA-A Karkelon Kelmi. Pentueeseen syntyi viisi pentua 25.07.2021. Yksi narttu ja neljä urosta. Synnytys sujui hyvin ja kaikki pennut syntyivät normaalisti.
Kaikki pennut ajavat ja kaikilta pennuilta on kaadettu riistaa.
Pentueen koirat olivat syksyllä 2022 kehittyneet niin, että ajoivat parhaimmillaan 10- 12 km peura ja kauris ajoja. Kaatoja oli tullut Lumille, Maurille ja Tepolle.
SK Äkäjäinen on käynyt parissa MEJÄ kokeessa.
Sirun toinen pentue eli Korpiklaanin SB- pentue syntyi 3.9.2022. Pentueeseen syntyi kaksi narttua ja kolme urosta. Pentueen isänä oli KVA- MÄAJ KVA-LUT Alavanmaan Balmain.
SB Ikihengeltä eli Patelta on kaadettu ajosta noin 10 peuraa. SB Metsätähti ja SB Väkirauta ovat luolametsästyskäytössä ja riistaa on molemmilta saatu.
Sirun kolmas pentue eli Korpiklaanin SE- pentue syntyi 16.12.2023. Pentueeseen syntyi kolme narttua ja kaksi urosta. Pentueen isänä oli KVA-MÄAJ Wihinokan Ewok.
Kaikki pennut ajoivat syksyllä 2024 ja neljältä pennulta kaadettiin ajettavaa riistaa ensimmäisenä syksynä.
Korpiklaanin SE Pohjan Akka ajoi ajokokeesta kolme ykköstulosta 11 kk:n ikään mennessä ja valioitui keväällä 2025.