Lotta Kennelliiton jalostustietojärjestelmässä.
KVA-A Omituisen Otuksen Lotta on syntynyt 20.05.2011 ja painaa työkunnossa 10.5- 11.0 kg. Lotta siirtyi autuaammille metsästysmaille syyskuussa 2023.
Lotta on luonteeltaan rohkea eikä haasta turhaan riitaa muiden koirien kanssa. Kunnioittaa vanhimpia koiria, mutta ei alistu itseään muutamaa vuotta vanhemmille. Lotta ei riitoja aloita, mutta osaa lopettaa ne niin ettei kahina etene puremiseen asti. Lotta on perinyt koiralauman päällikön paikan vanhalta Adalmiinalta.
Karva on hiukan liian pehmeä ja runsas. Jalkojen nyppiminen teettää töitä, jotta lunta ei kerääntyisi jalkoihin liikaa.
Runko on pitkä, kulmaukset hyvät ja rinta ikäisekseen hyvin kehittynyt. Lottahan on isokokoinen, mutta eihän täydellistä koiraa ei olekaan. Mahdollisissa tulevissa urosvalinnoissa pitää sitten uroksen kokoon kiinnittää huomiota.
Lotta on kennelimme kantanarttu, vaikka mäyräkoiranarttuja on Korpiklaanissa ollut ennen Lottaa useitakin. Lotta oli kuitenkin ensimmäinen mäyräkoira, josta saimme itsellemme jalostus käyttöön kelpaavia narttuja.
Kylmän maan haku ei ole vielä syksyllä 2011 riittävän laajaa, mutta riistan haistessa Lotta kyllä irtoaa. Ensimmäinen ajo 6 kk:n ikäisenä oli kauriilla lyhyt, mutta laadukas.
Ilmavainulla ajo oli vauhdikasta ja ääntä tuli vain silloin kuin pitääkin, mikä nuorelle koiralle ei ole tyypillistä. Syksyllä 2011 Lotta ajoi kauriin lisäksi peuraa ja jänistä. Nyt Lottaa treenataan pääsääntöisesti kotimaisemien harvoilla jäniksillä ja syksyllä 2012 katsotaan mistä ”Porin piru” on oikein tehty.
Ensimmäinen ajokoe on suunniteltu 2012 marraskuulle Hailuotoon.

Alku syksystä 2012 ajava mäyräkoira Lotta ehti osoittaa rehelliset ajotaipumuksensa. Herättely on sopivan niukkaa, hukalla ei haukuta ja noin 15 min vanhalle jäljelle Lotta ei pääsääntöisesti anna ääntä. Jänistä ja kaurista on parhaimmillaan ajettu reilu 50 min. Kylmän maan hakua pitää vielä reilusti parantaa ja Lotan hakuetäisyys on nyt keskimäärin 60- 120 metriä. Hakulenkkien pituus on 10- 20 min.
2015 muutimme Länsi- Suomeen ja paremmille peura maille. Lotan haku laajeni iän myötä ja parhaat ylösotot Suodenniemellä oli yli 0500 m etäisyydeltä.
Lotan ensimmäiset peurat kaadettiin Punkalaitumella 2016. Sen jälkeen kaatoja (Lotta ajaa ammuttua eläintä) on tullut 5-10 kaudessa. Lotta nykyään maavainuinen ja keskiajonopeus on noin 5 km/h. Tämä tekee sen, että peura useasti tulee passiin sellaisella nopeudella, että siihen osuminen onnistuu.
Lotan haku on nuoruuden ajoista parantunut ja nyt kylmässä maastossa Lotta heittää hakulenkkejä parhaimmillaan 200- 300 m päähän. Nyt Lotta on tottunut etsimään ajettavan jäljen monien jälkien joukosta ja pysyy myös jäljillä vaikka peura kulkee uudestaan aikaisemmin kuljetulla polulla.

Ensimmäisiä Lotalta ammuttuja peuroja

Ensimmäinen Lotalta Ypäjällä ammuttu peura

Seuruejahdissa ammuttu

Seuruejahdissa ammuttu

Lotalla ja hänen tyttärellään Sirulla Jahdissa Ypäjällä

Lotalla ja hänen tyttärellään Sirulla Jahdissa Ypäjällä

Ensimmäinen kennelin kasvateille järjestetty jahtiviikonloppu

Ypäjällä jahdissa Lotalla ja kahdella hänen jälkeläisellä Sirulla ja Saagalla
5 kk vilkas jun narttu. Hyvän tyyppinen pää ja ilme. Silmät ja korvat ok. Korrekti purenta. Hyvät hampaat. Hyvä luusto ja selkä. Riittävästi kehittynyt ikäisekseen. Kulmaukset ok. Liikkuu hyvin ja esitetään hyvin.
JUN/ ERI
18- kuukautta. Erittäin hyvä pää. Oikeat korvat ja suu. Oikean muotoinen pää. Vahva niska ja ylälinja. Erinomainen runko (body) ikäisekseen. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Turkki olisi pitänyt trimmata ennen näyttelyä. Mukava luonne.
KÄY ERI 2
Vain ajetut ykköset
Ryhmätuomari: Sulo Kankaanpää
1. Erä
Haun tehokkuus 5, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 8, haukun muut ominaisuudet 4, ajovarmuus 6, etenevyys ja yht. ajettavaan 4, yhteistyökyky 3, metsästysinto 6, ajominuutit 73, ajoeläin peura.
2. Erä
Haun tehokkuus 2, yhteystyökyky 3, metsästysinto 4, ajominuutit —
Ryhmätuomari: Mikko Lappalainen
1. Erä hakuminuutit 30
Haun tehokkuus -, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 7, haukun muut ominaisuudet 3, ajovarmuus 7, etenevyys ja yht. ajettavaan 3, yhteistyökyky 4, metsästysinto 10, ajominuutit 60, ajoeläin jänis.
2. Erä hakuminuutit 133
Haun tehokkuus 7, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 7, haukun muut ominaisuudet 4, ajovarmuus 9, etenevyys ja yht. ajettavaan 4, yhteistyökyky 4, metsästysinto 10, ajominuutit 30, ajoeläin jänis.
Ryhmätuomari: Orvokki Torssonen
1. Erä hakuminuutit 16
Haun tehokkuus 3, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 5, haukun muut ominaisuudet 4, ajovarmuus 4, etenevyys ja yht. ajettavaan 3, yhteistyökyky 2, metsästysinto 4, ajominuutit 32, ajoeläin jänis.
2. Erä hakuminuutit 2
Haun tehokkuus 5, yöjälkityöskentely 3, haukun kuuluvuus 6, haukun muut ominaisuudet 4, ajovarmuus 6, etenevyys ja yht. ajettavaan 2, yhteistyökyky 3, metsästysinto 6, ajominuutit 51. Ajoeläin peura
Lotta on saanut Mäyräkoiraliiton pronssisen käyttöjalostuspalkinnon.
Lotan ensimmäinen pentue syntyi 04.03.2014. Isänä KVA- A Pargos Pavarotti.Pentueeseen syntyi 4 urosta ja kolme narttua. Kokeissa on käynyt Korpiklaanin Jahti-Lilli, jonka paras tulos on ajovalio. Lillille on myös syntynyt pentue vuonna 2018 ja 2020
Korpiklaanin LP Jahti-Alma jäi vuonna 2015 peuran ajossa auton alle ja menehtyi.
Toinen pentue eli LJ pentue syntyi 13.10.2015. Isänä KVA-L KVA-V Alajoen Jurmu. Pentueeseen syntyi kolme urosta ja yksi narttu. Kokeissa on käynyt Korpiklaanin LJ Wertti Tuulispää, joka ajovalio ja on myös kilpaillut SM- kokeessa vuonna 2021.
Kolmas pentue eli LM- pentue syntyi 19.02.2018. Isänä oli KVA-L KVA-M Arek von der Meerfelde. Pentueeseen syntyi viisi urosta ja kolme narttua. Ajokokeissa on käynyt toistaiseksi Korpiklaanin LM Tervaskanto (MÄAJ ajovalio) sekä LM Sudenmarja parhaana tuloksena MÄAJ-3. Sudenmarjalla luolapuolelta LUTB ja LUME1. LM Sudenmarja jäi itselle.
Neljäs pentue eli LN- pentue syntyi 10.04.2019. Isänä oli KVA-A M-13 Nippe. Pentueeseen syntyi yksi uros ja yksi narttu. Yksi pentu menehtyi synnytyksessä juuttuen synnytyskanavaan. LN Tähtisaaga jäi itselle.
Saaga poistettiin jalostus- ja metsästyskäytöstä Saagan ensimmäisen pentueen jälkeen selkävaivojen takia ja Saaga siirtyi seurakoiraksi.